otteluselostus Fortum - MökÄ

 

Moi !Fortumin kolmoset kaatoivat MökÄn Keilaniemen vieraspelissä Tämänkertainen vastustajamme Fortum oli meille entuudestaan varsin tuttu joukkue. Kirkkaana muistissamme oli toissakauden tiukka jatkoaikavoitto-ottelu, jossa Calle heitti haamukolmosen viimeisellä sekunnilla. ` Nesteen tornin` pysäköintitasolla sijaitsevan henkilökunnan sisäänkäynnin edustalle kerääntyi tarkalla kellonlyömällä 11 Äijää valmiina tulevaan koitokseen.Fortumin joukkueessa vilahteli tutun näköisiä pelimiehiä. Valmentaja joukkueen peräsimessä on myös pysynyt samana, joten asetelmat illan otteluun olivat vähintäänkin odottavat.Aloitusviisikko suoritetun vaparikarsinnan jälkeen: Pekka, Kouvo, Vellu, Juha ja Ilkka.1. erä lähti käyntiin Fortumin hallitessa peliä. Varsinkin takamies-laituri nro 28 näytti onnistuvat heitossa kuin heitossa. Mies nakutti ottelun ensimmäiseen erään kaksi ottelun viidestä kakkosestaan. Meillä onnistujia olivat Vellu sekä Kouvo, jotka nakuttivat hyvällä prossalla yhteensä 9 pinnaa. Muuten varsin vaisu ja mitäänsanomaton suoritus MökÄltä. Erä Fortumille 20-14.2. erä ei muuttanut pelin luonnetta, sillä kotijoukkueen heittoprosentti pysyi korkeana siinä missä MökÄllä heitto takelteli Äijällä kuin Äijällä. Erä Fortumille 16-11. Kotijoukkueen 11 pinnan johtoasemassa siirryttiin  erätauolle tilanteessa 36-25.3. erään lähti taisteleva MökÄ. Anan ja Pekan hyvien suoritusten siivittämänä tilanne vakiintui varsin tasaiseksi eron pysyessä kotijoukkueen hyväksi 10 pinnan tietämillä. Edes kipparin psyykkaus , taktiset muutokset ja vaihtoruletti eivät tällä kertaa herättäneet joukkuetta. Erä Fortumille 22-18. Viimeiseen erään siirryttiin lyhyen tauon jälkeen Fortumin johtaessa tilanteessa 58-47.4:s erä oli MökÄltä paras. Vihdoin myös Callen heitto löysi kadoksissa olleen korisukan. Karru ja Juha nousivat ottelun loppua kohden hyvin esille. Etenkin Juhan loppupeli oli vakuuttava: kaksi perättäistä kolkkia ja kaksi sisään heitettyä vaparia. Kolmoset menivät ottelussa vastustajalle selvin lukemin 9-3. Varsinkin 1. erän Fortumin neljä perättäistä kolkkia oli myrkkyä yleensä hyvin heittävälle MökÄlle. Hyvä viimeinen erä MökÄlle 22-16 ja koko peli Fortumille pistein 74-65.Huomioita pelistä: / Huono alku – hyvä loppukiri / Heittoprosentti kadoksissa / Fortum voitettavissa keväällä kotona HaagassaPisteet: Calle 17, Vellu 5, Ana 5, Juha 12, Karru 9, Kouvo 4, Jalle 2, Ilkka 2, Pekka 9Raportoi, Karru