14.3.2023
Jannen jäähyväisottelu?
Otteluun lähdettiin mielenkiintoisista lähtökohdista, kun Janne oli ilmoittanut, että mikäli syyskauden kirvelevä tappio Yökorikselle toistuu, tulee koripallouralle päätepiste. Pappa-Suhosen pitäessä pöytää Calle hoiti kipparin tehtäviä ja ilmoitti, että sääntöjenvastaisesta lopettamisesta joutuu maksamaan kopan saunailtaan, mutta mikäli ilmoittaa lopettavansa, muttei lopetakaan, rangaistus on kaksi koppaa. Säälistä veli-Carolus myös päästi Anselmi juniorin aloitusviisikkoon, vaikkei tämä paikkaa itse ansainnutkaan.
Ottelu alkoi ja MökÄ jatkoi heti sunnuntaiottelun hyvää virettään. Pallo liikkui nyt paremmin kuin kertaakaan tällä kaudella ja hyviin paikkoihin päästiin läheltä ja kaukaa. Myös pakki ja levyripeli piti ja Äijät otti ottelun komennon.
Avauspuoliskolla Jomppa Suhonen heilutteli tahtipuikkoa ja Yökoris oli, no yössä. Alias ”Jommy Kimmel” tehtaili eka halvilla peräti 15 täppää ja antoi läjän assisteja till. Jomille tänään täydet 🌟🌟🌟.
Vastustaja sai puoliajalle mentäessä kasaan vain 1p/minuutti, joten Äijien pakki oli rautaa.
Toisella puoliajalla onnistujia oli kasapäin. 👨✈️ Stubing oli vahva korin alla ja pani useita heittoja peräkkäin alta sisään. Tuomaan ansioksi luettakoon myös vastustajan ison pitäminen kurissa. 🌟🌟 tähteä Stuballe!
Calle heitti alussa ohi kentältä ja viivalta, mutta teku-vaparin jälkeen viimeiset viisi menivätkin säkkiin. Joku vääräleuka huusi ennen tekuvaparia, että ”Vaihto, jos menee ohi” ja ilmeisesti Tiilimäen ruhtinas sisuuntui moisesta huuhtelusta. En 💫 till Herr Adolfsson. Bra Calle!
Ökkendal painoi tänään kovalla rosentilla ja oli jälleen kaksinumeroisissa pistelukemissa.
Timo kaivoi tapansa mukaan levyjä myös hyökkäyspäässä ja nosteli kupit kaupan päälle.
Vissy Vee palautteli vielä blini-illasta, mutta jakoi neljä viisi Magicmäistä koriinjohtavaa.
Late oli tänään yllättävän rauhallinen sekä pistetehtailussa että tuomareiden ja vastustajien suuntaan.
Vellu, Pekka ja Kouvo antoivat solidaarisuudesta minuutit nuoremmille. Lähinnä koska vastustajan taso oli niin alhainen, ettei todellisia pelimiehiä tarvittu tänään.
Vastustaja jätettiin tänään alle viidenkympin ja Janne lupasi pelata seuraavat 30 vuotta. Calle ei luvannut samaa, mutta jätti option vielä roikkumaan.
Kotivoitto 76-47 ja kuudes voitto i rad, Kom igen MökÄ!