Airas puolusti mestaruuttaan ToPo Golfissa
28.7.2022
Vuoden 2022 ToPo Golf Open näki mukana uusia kasvoja, mutta myös vanhoja mestareita. Asko Arkkola ja Jusa Hämäläinen lähettivät kilpailijat kolmen ryhmissä matkaan Talin tarunhohtoiselle kentälle. Ensi kertaa kilpailussa käytettiin myös Gamebook sovellusta joka antoi mahdollisuuden live scoringiin.
Michelin Maljan vei toista vuotta putkeen Jussi Airas ja vastaavaan temppuun on yltänyt aiemmin vain Harri Hämäläinen, jolla on myös eniten kiinnityksiä pyttyyn (5kpl). Airas johti kisaa alusta lähtien ja kova tulos (38 pist.) olisi saattanut olla jopa vielä huimempi jos viimeisellä reiällä ei olisi pallo löytänyt tietään kallion juurelle.
The Jokipii Scratch Floating Trophyn vei puolestaan peräti 14. kerran Jomi Suhonen, joka pelasi kentän par tulokseen (71).
Vuoden 2022 ToPo Golf näki myös uuden sarjan lanseerauksen kun avoimeksi sarjaksi nimettiin Sir Bobi Trophy. Kilpailumuotoa pelattiin ns. Skins gamena jossa jännitys usein säilyy ihan loppumetreille asti ja jokainen pelaaja pystyy ottamaan pyttyyn kiinnityksiä huolimatta päivän pelikunnosta sillä yksittäiset onnistumiset oikeilla reiillä saattavat kääntää kelkan. Sir Bobi Trophyn vei ensimmäisenä kilpailuvuotena Anssi Laiho, joka voitti kilpailun 7 skinspisteellä. Tasapisteisiin ylsi Miki Kuusisto, mutta Laiho nappasi voiton alhaisemman händärin turvin.
Kilpailun jälkeen nautittiin jälleen yhteistä aikaa saunoen ja ruokaillen Talin hulppeissa tiloissa. Kiitos kaikille osallistujille ja Talin Golfklubille. Ensi vuonna jatketaan ToPo Openia!