Biisonit saapuu Munkkaan
16.1.2021
ToPo saa vieraakseen lauantaina sarjakärki LoKoKo Biisonit. Kamppailu pelataan tyhjille katsomoille ja sitä voi seurata ainoastaan Ruutu+ -palvelusta.
Joukkueet ottavat mittaa toisistaan toista kertaa kauden aikana. Kauden avausottelussa Biisonit oli tiukan taistelun jälkeen selkeästi parempi. Tuo ottelu varmasti muistetaan ToPo-leirissä ja taistoon lähdetään revanssihengelle.
ToPo palasi pidemmältä tauolta suoraan otteluruuhkaan. Viime sunnuntaina ToPo haki Urheilutalolta selvän vierasvoiton NMKY:stä, mutta torstaina HBA-Märsky oli parempi Mäkelänrinteellä.
“Biisoneita vastaan meidän pitää olla paljon energisempiä, mitä HBA:ta vastaan. Juoksemme ja kävelemme perjantain harjoituksissa asioita läpi, mitä haluamme toteuttaa paremmin verrattuna edelliseen otteluun Loimaalla sekä puolustus- että hyökkäyspään osalta”, kertoi ToPon päävalmentaja Risto-Matti Rousku ottelun alla.
ToPo lähtee otteluun edelleen hieman haaksirikkoisena kun kokoonpanosta puuttuvat Pehkonen, Rainamaa ja paluuotteludebyyttiään odotteleva Sandberg.
Vieraaksi saapuva LoKoKo Bisons
Sarjakärki LoKoKo Bisons on ollut pidemmällä ottelutauolla. Joulukuussa joukkue kaatoi ensiksi Hongan selvin lukemin, mutta Korikouvot, Korisliiga-avuilla höystettynä, oli parempi muutama päivä ennen joulua. Tappio oli myös Biisoneiden kauden ensimmäinen. Biisonit on sarjan ehdoton voittajasuosikki ja joulutauolla joukkue vahvistui entisestään kun Loimaalle saapui uusi amerikkalaisvahvistus Freddie McSwain jr. ToPo-ottelu on vahvistuksen ensimmäinen ottelu Bisons-paidassa, mutta ennakkotietojen mukaan joukkueen pelinrakentaja Matthew Gibson on poissa kokoonpanosta lievän loukkaantumisen takia.
Darko Mihajlovicin joukkueesta löytyy lisäksi yksi divarin kovimmista jenkkipelaajista, Jalen Cantyn muodossa. Canty on heittänyt palloa koriin 23,4 pisteen keskiarvolla ja levypalloja mies on kahminut 12,4 kappaletta ottelua kohden. Cantylle tulitukea on antanut vanha konkari Matthew Gibson (15,8 pts, 4,7 syöttöä) sekä kreikkalainen monipuolinen takamies Aleksis Spyridonidis (13,2 pts).
Kotimaisista pelaajistosta suurimman vastuun ottavat Juho-Matti Henttonen (11,1 pts, 6,1 levaria), Vesa Heinonen (9,1 pts, 4,1 syöttöä) sekä ToPo-kasvatti Rasmus Marttinen (6,2 pts).
Aikaisemmat kohtaamiset
24.11.2019 LoKoKo Bisons vs. ToPo 87–80
22.2.2020 ToPo vs. LoKoKo Bisons 78–85
24.10.2020 LoKoKo Bisons vs. ToPo 91–72
Kaudella 2019–19 ToPo voitti molemmat keskinäiset koitokset, mutta sen jälkeen Biisonit on ollut niskan päällä keskinäisissä.
ToPo vs. LoKoKo Bisons lauantaina klo 18 Munkkiniemessä! Ottelu pelataan tyhjille katsomoille ja sitä voi seurata ainoastaan Ruutu+ -kanavilla.
Tue ToPon edustusjoukkueita ja hanki itsellesi LOCKDOWN-tukilippu.