Kanerva täydentää naisten kympin
15.9.2023
Naisten Korisliigassa kauden alku on enää kahden viikon päässä! Joukkueen kymmenes sopimuspelaaja on Meri Kanerva, joka teki viime kesänä kahden vuoden sopimuksen ToPo-paitaan.
Meri on joukkueelle tärkeä vastuunkantaja, hän on kuulunut jo useamman kauden naisten joukkueen runkopelaajiin. Tämä huippuluokan pelintekijä on jokaisella kaudellaan parantanut esityksiään ja Korisliiga-hopeaan päättyneen kauden jälkeen tilastoriveillä komeili taas uran parhaita lukemia (10,8 / 2,9 / 4,6). Kehityskäyrä on siis ollut äärimmäisen nousujohteinen, ja tästä kertoo myös viime kauden päätteeksi napattu palkinto vuoden kehittyneimpänä pelaajana.
Kummiyrityksenä Merin taipaleella on mukana Ajanta Innovations, joka arvostaa Merin tekemää kovaa työtä kehityksensä eteen.
”Ajanta Innovations sijoittaa kestävän kehityksen mukaiseen tulevaisuuteen. Näkemyksemme mukaan tulevaisuuden menestyjiin pitää sijoittaa ajoissa, jotta kunnolliset edellytykset kasvulle voidaan luoda ja tarjota riittävät olosuhteet onnistumiselle. Samaa strategiaa olemme toteuttaneet myös Kummipelaajamme Meri Kanervan kautta. On ollut ilo seurata Merin nousua nuoresta lupauksesta, avausviisikkoon Korisliigassa ja jo nyt Susiladies-kokoonpanoon. Panostukset tyttö- ja naiskoripalloon ToPossa ovat todellista tasa-arvoista kestävää kehitystä.”, Janne Rauramo kertoo Ajantan näkemyksiä kummipelaajastaan.
Kovien Korisliiga-esitysten lisäksi Kanerva on tärkeä pelaaja myös Suomen paidassa, kuten Rauramokin mainitsi. Kesä Merillä kului alle 20-vuotiaiden naisten mukana. PM-kisojen päätteeksi joukkue nosti mestaruuspystin ilmaan, mutta EM-kisoissa joukkueen alku oli kivisempi. Joukkue onnistui kuitenkin säilyttämään paikan A-divisioonassa sijoittuen lopulta yhdeksänneksi.
”Kesään mahtui paljon hienoja hetkiä sekä niitä ei niin kivoja hetkiä koriskentällä. Viime kaudesta mieleen jäi parhaiten Suomen Cupin mestaruus, joka oli uskomaton saavutus. Kaudesta jäi myös kokonaisuutena hyvä fiilis.”, Meri muistelee mennyttä.
GM Syrjänen ei tunnetusti turhaan kehuja jaa, mutta Kanerva niitä ansaitsee.
"Meri on pelipaikallaan tällä hetkellä yksi Suomen parhaista. Meri omaa vielä suurta potentiaalia ja ympärillä oleva joukkue mahdollistaa suuren potentiaalin saavuttamisen. Merillä on mahdollisuus olla tulevan kauden sarjan paras suomalaispelaaja.", Syrjänen ennakoi.
Kahden viikon päästä kausi alkaka heti kovalla ottelulla Peli-Karhuja vastaan. Vielä ehtii hiomaan kuvioita vanhojen tuttujen sekä muutaman uuden pelikaverin kanssa. Meri on jo täpinöissään alkavasta kaudesta.
”Meillä on tosi monipuolinen joukkue ja odotan innoissani alkavaa kautta. Oma tavoitteeni on ottaa seuraava harppaus taidollisesti ja pelinjohtajana. Joukkueen tavoitteena kaudelle tuplamestaruus!”, Meri kertoo.
Osta oma kausikorttisi NYT, ja pääset mukaan kultajahtiin!
Naisten joukkueen sopimustilanne:
Aarrejoki, Agyei, Damoiseaux, Gardziella, Kanerva, Myllyoja, Pekonen, Thomas, Tuukkanen, Tyson-Thomas / Prieto & Syrjänen