Kesäkoriskerho laajenee - ilmoittautuminen avattu

18.4.2024

Kesä on täynnä liikunnan riemua ja jatkamme jälleen viime vuosien suosittua kesäkoriskerhoa. Nyt uutuutena myös kaksi uutta lokaatiota Kalliossa ja Hietsussa!

Kerholaisten ikähaarukka on 2016-2019 syntyneet pojat ja tytöt.

Kesäkorispäiviä on kesän aikana yhteensä 8 kertaa, alkaen viikolla 23 ja päättyen viikolla 33. Kerhopäiviä ei järjestetä viikoilla 27-29.

Kerhopäivillä leikitään hauskoja leikkejä sekä harjoitellaan ja pelataan korista pilke silmäkulmassa. Aikaisempaa kokemusta koripallosta ei siis tarvita. Kesäkoriskerho onkin saanut erityisesti positiivista palautetta sen matalasta kynnyksestä osallistua sekä harjoitusten hauskasta tunnelmasta jossa lapset viihtyvät. 

Ryhmiä on kaksi per lokaatio ja ryhmiin mahtuu 25 lasta per ryhmä. Ryhmät toteutuvat vähintään 10 osallistujalla.

Ikäluokat ja kellonajat (samat ajat ja ikäluokat kaikissa lokaatioissa): 

  • 2018-2019 syntyneet klo 16:30-17:15
  • 2016-2017 syntyneet klo 17:15-18:30

Tiistaisin kerho Brahenkentällä.

Keskiviikkoisin kerho tuttuun tapaan Paltsilla Munkkiniemessä.

Torstaisin kerho Hietsussa.

Kesäkoriskerhon valmentajina toimivat mm. Jomi Suhonen, Saara Wahlgren ja Tom Nordström. Tervetuloa mukaan!