KULTAJAHDIN LOPPUSUORA ALKAA!
22.3.2024
ToPon edustusjoukkueet ovat selvittäneet tiensä kauden 2023-2024 pudotuspeleihin.
Naisten Korisliiga
Vaikka tiedettiin että tähtipaitojen kokoonpano on todella vahva, niin ennen kautta olisi ollut vaikea kuvitella että ToPon naiset häviävät runkosarjassa vain yhden ottelun ja lähtevät pudotuspeleihin väkevänä ennakkosuosikkina. Talven aikana runkosarjan kärkipaikan lisäksi joukkue saavutti toista vuotta putkeen Suomen Cupin mestaruuden.
Joukkueen tukipilarina on edellisen kauden tavoin toiminut IImar'I Thomas. Hänen otteensa ovat päivästä toiseen sarjan eliittiä ja sentteriin on ollut helppo nojautua ja saalistaa voittoja voittojen perään. Kuitenkin joukkueen suurin vahvuus tällä kaudella on varmasti ollut jokaisen pelaajan pelikyvyt johon vastustajat eivät yksinkertaisesti ole löytänyt lääkkeitä kuin yhden kerran kauden aikana. Jos Immu on toiminut joukkueen tukipilarina niin mitä sitten sanottaisiin Taru "Tarzan" Tuukkasesta tai Carmen "Sheriffi" Thomaksesta. Tai vaikkapa Magdalene, Meri & Meri, Ebba ja Annika sekä pikkuhiljaa isompia ja arvokkaita minuutteja kaudella vetäneet Ida ja Anna. Jokaiselle pelipaikalle ja tarvittavalle taidolle löytyy tekijä eikä runkosarjan menestysreseptissä pidä unohtaa myöskään joukkueen valmennustiimiä Niko, Sandra ja Make sekä kapellimestarina toimivaa Jussia, jotka ovat loihtineet alustan jolla joukkue on pystynyt loistamaan.
Runkosarja on kuitenkin oma tarinansa ja pudotuspelit sitten toinen. Jotta kultajahti saa arvoisensa päätöksen on joukkueen pystyttävä jopa nostamaan tasoansa sillä tapana on että jos joku on edellä niin muut kirii kiinni ja tätä on jo runkosarjan loppuvaiheissa todistettukin mm. Kouvottarien, PeKan ja Forssan tason nostolla.
Puolivälierät alkavat derby-taistolla HBA:ta vastaan. BEST-OF-FIVE Stadin Puolivälierien ensimmäinen osaottelu pelataan lauantaina 23.3. klo 15:00 Kisahallilla. Toka peli sitten Urheassa maanantaina ja kotiin palataan keskviikkona 27.3. klo 18:30.
Joukkueenjohtajan Haaralan sanoin "OUUUUJEEEEEEEE, TAISTELU JATKUU!!!!"
MIESTEN 1A-DIVISIOONA
Miesten joukkueella on vielä edessään yksi runkosarjaottelu Tapiolan Honkaa vastaan. Ottelulla ei kuitenkaan ole tuloksellista merkitystä ToPolle joka varmisti jo aiemmin sarjan kolmannen sijan. Ottelu on kuitenkin merkityksellinen Hongalle joka voittaessaan ottelun nappaa itselleen runkosarjan kuninkuuden ja lähtee mestaruusjahtiin pleijarien kestävällä kotiedulla.
ToPo on pelannut kaudella vakuuttavasti Skamon ja Rautasalon johdolla. Kaksikkoa on säestänyt matkan varrella vahvimmin kolmikko Michelsen, Halme, Wuorenjuuri. ToPon miehistöllä on kaikki mahdollisuudet haastaa kuljahdissa ennakkosuosikit Honka ja JBA, mutta tämä vaatii nappisuoritusta. Onneksi ToPon tähtipaitojen kavalkaadiin lukeutuu em. superviisikon lisäksi pelaajia kuten Åvist, Laitinen ja Koponen joilta voi odottaa huippusuorituksia minä päivänä tahansa.
ToPon miesten pudotuspeliurakka alkaa pitkäperjantaina 29.3. klo 18:30 Kisahallilla. Puolivälierissä tulee vastaan joko Raiders tai Huima!
NAISTEN 1-DIVISIOONA
Naisten divarissa ToPo II voitti runkosarjan A-lohkon ja lähtee jälleen yhtenä suosikkina kultajahtiin! Pudotuspelit startattiinkin jo viime keskiviikkona Pirkkolassa kun ensimmäisellä kierroksella vastaan asettui Team Lemkem Lahdesta. Ensimmäinen osaottelu oli ennakoitua tiukempi ja vieraat pistivät sarjakärjen todella ahtaalle. Ottelu kuitenkin päättyi ToPon voittoon luvuin 64-61.
Seuraava ottelu pelataan Lahdessa ja BEST-OF-THREE sarja on reissupelissä katkolla ToPolla. Mikäli Lahti voittaa toisen ottelun, pelataan kolmas ja ratkaiseva ottelu Kisahallilla tiistaina 26.3. klo 19:30.
Naisten divarien puolivälieräpeleihin on maksuton sisäänpääsy.