Miehet komeaan voittoon HBA:sta

21.3.2021

Sunnuntaina pelattiin Miesten Divisioona A:n viimeinen kierros, ToPo sai vieraakseen Töölön Kisahalliin HBA-Märskyn. Ottelussa pelattiin runkosarjan kakkostilasta, ja ylipäänsä asetelmista pudotuspeleihin. Lähtökohdat olivat senkin kautta mielenkiintoiset, että HBA oli voittanut seitsemän edellistä joukkueiden keskinäistä ottelua.

Kamppailu alkoi HBA:n kannalta vahvasti ja ToPo oli hienoisissa vaikeuksissa. Päävalmentaja Risto-Matti Rousku oli pakotettu aikalisään vain reilun neljän minuutin jälkeen tilanteessa 4–14. Jakson edetessä ToPo pääsi paremmin peliin mukaan ja myös hyökkäyspäässä nähtiin enemmissä määrin onnistumisia. Avauskympin jälkeinen tilanne oli vierailijoiden eduksi 19–21.

Toinen neljännes oli hyvin tasainen, molemmat saivat kasaan lyhyitä pisteputkia, mutta kumpikaan joukkue ei päässyt karkuun. Koko avauspuoliajan kenties paras yksittäinen pelaaja oli HBA:n Aarni Korkiatupa ja hänen kahden pisteen hyppyheiton myötä mentiin myös pitkälle tauolle. Tilanne tuossa vaiheessa oli edelleen HBA:n eduksi kaksi pistettä, 39–41.

Kolmas neljännes oli todella vahva työnäyte ToPon osaamisesta. HBA sai neljänneksen alussa iskettyä pientä kaulaa tulostaululle, mutta ToPo tuli tasoihin ja meni samoilla vauhdeilla ohi. Puolen tunnin pelaamisen jälkeen ToPo johti kamppailua yhdeksällä pisteellä, 67–58.

Töölössä poikkeuksellisesti pelannut Munkkiniemen Lakers venytti piste-eron suurimmillaan 16 pisteeseen 4. jakson alkupuolella. HBA kuitenkin vielä nousi taisteluun ottelun voitosta, ja Thomas Exaucian onnistuneiden vapaaheittojen jälkeen Märsky oli kuuden pisteen päässä reilut kaksi minuuttia ennen loppua. ToPo kuitenkin onnistui siinä vaiheessa, kun sitä tarvittiin ja neljässä perättäisessä hyökkäyksessä tehdyt korit ratkaisivat voiton ToPolle. Loppulukemat Töölön Kisahallin digitaaleilla olivat 91–80.


Ottelun tehomiehet

ToPon parhaaksi pelaajaksi palkittu kapteeni Juuso Kauppinen (20 pts, 8 syöttöä, 3 riistoa) oli jälleen varsin oivalla pelipäällä. Myös Alvar Michelsen (15 pts, 6 levypalloa) sekä Eero Sahlberg (14 pts) heittivät kovia koreja, kun niitä tarvittiin. Kaksinumeroisiin ylsivät myös Mikael Sandberg (11 pts, 6 levypalloa, 4 syöttöä), Santeri Makkonen (10 pts) sekä Tuomas Laine (10 pts, 5 syöttöä).

HBA:n parhaaksi pelaajaksi valittu Aarni Korkiatupa (28 pts, 7 levypalloa) oli todella kovalla pelipäällä ja varsinkin avauspuoliajalla mies oli ajoittain pitelemätön. Hänelle tulitukea antoivat Thomas Exaucia (16 pts, 9 levypalloa) sekä Miro Little (11 pts, 4 syöttöä).


Kommentit

ToPon päävalmentaja Risto-Matti Rousku oli varsin tyytyväinen joukkueen esitykseen.

"Meillä säilyi hyvin intensiteetti tänään koko ottelun ajan. Puolustuksessa teimme oikeita asioita ja pakotimme HBA:n puolella kentällä vaikeisiin ratkaisuihin. Levypallopelaamisesta tulee ainoa miinus ja sitä pitää parantaa pudotuspeleissä. Hyökkäyspäässä avasimme nopeasti palloa peliin ja pelasimme hyvällä temmolla muutamaa lyhyttä pätkää lukuun ottamatta."

Rousku veti myös lyhyesti yhteen runkosarjaa. ToPo sijoittui runkosarjassa lopulta toiselle sijalle, 22 ottelusta tuloksena oli 16 voittoa ja kuusi tappiota.

"Tosiaan runkosarja saatiin nyt pakettiin ja edessä on seuraavaksi pudotuspelit. Kokoonpano eli kauden mittaan loukkaantumisten ja myös Mikaelin mukaantulon myötä, mutta siitä huolimatta meidän pelaamisemme on mennyt eteenpäin hyökkäys- ja puolustuspään osalta. Meille tuli pari heikompaa viikkoa tässä keväällä, mutta siitä huolimatta varmistimme HBA-voitolla runkosarjan toisen sijan, mikä on pelaajilta hyvä suoritus. Nyt katseet suunnataan kevään huipennukseen, eli pudotuspeleihin ja meillä on heti ensimmäisellä kierroksella tulossa kova haaste Korikouvojen muodossa."


ToPon ja Korikouvojen välinen puolivälieräsarja käynnistyy perjantaina 26. maaliskuuta. ToPo palaa kotiin Munkkiniemen Yhteiskoululle, jossa 1. puolivälieräottelu käynnistyy klo 19.