Miehet saa JBA:n vieraakseen sunnuntaina

12.3.2021

Miesten divisioona A:n toiseksi viimeinen kierros pelataan viikonloppuna. ToPo saa vastaansa JBA:n sunnuntaina klo 19 alkavassa ottelussa. Kamppailu pelataan Munkkiniemen Yhteiskoulun ylioppilaskirjoitusten takia Töölön Kisahallissa.

ToPoon täksi kaudeksi Ura-Basketista siirtynyt Eero Sahlberg kertoi ajatuksiaan ennen viikonlopun ottelua.

ToPo kärsi helmikuun lopuksi kolme perättäistä tappiota, mutta suunta on vaihtunut ja nyt maaliskuun puolella tilillä on kolme voittoa.

- Jokainen hyvä joukkue tarvitsee jossain vaiheessa kautta oikeasti vaikean jakson, joka terävöittää fokusta ja paljastaa ne asiat mitä täytyy parantaa, jos haluaa päästä tavoitteeseen. Meidän tappioputkemme oli tällainen jakso, ja uskon että nyt kun homma on käännetty, olemme sekä henkisesti, että pelillisesti valmiimpia pudotuspeleihin.

Sahlberg on luottavainen, että joukkue menee hyvään suuntaan oven takana olevia pudotuspelejä katsellessa.

- Me saimme pari tärkeää kaveria takaisin sairastuvalta, mikä toki toi meille lisää jalkoja ja taitoa, mutta vapautti myös muut pelaajat takaisin omiin rooleihin ja pelipaikoille. Tuo varmasti vaikutti siihen, että olemme palanneet voittokantaan.

- Puolustuspäässä me olemme pyrkineet parantamaan päivä päivältä, jotta olisimme parin viikon päästä parhaimmillamme intensiteetissä ja toteuttamisessa.

Sahlberg palasi kasvattajaseuraansa pitkän kierroksen jälkeen täksi kaudeksi. Miten hän on kokenut tämän erilaisen kauden pelikentillä?

- Olosuhteet huomioon ottaen hyvin on mennyt paluu. Onhan se outoa, ettei peleissä ole yleisöä, mutta on siistiä, että kautta on tähän asti voitu pelata melko eheästi. Koris on ollut kivaa, ja koen että olen ainakin pääosin pystynyt täyttämään ruutua, mitä joukkueessa minulle on annettu. Tärkeintä on, että joukkue kisaa tosissaan sarjan voitosta.

ToPolla on ollut päällä todelliset back-to-back viikot. Joukkue kohtasi kahdesti peräkkäin Korikouvot, sen jälkeen Pyrinnön ja nyt on luvassa toinen perättäinen kohtaaminen JBA:ta vastaan.

- Back-to-backit ovat olleet itse asiassa aika hauskoja. Fokus pysyy viikon ajan samassa vastustajassa ja valmistautuminen toiseen peliin on tietysti vähän helpompaa, kun on kokemukset ja videot ensimmäisestä pelistä. Esimerkiksi Pyrinnön omalaatuista pelitapaa vastaan oli meidän kannaltamme hyvä asia pelata lyhyen ajan sisään kahdesti. Tämä on hyvää harjoitusta myös tulevia playoff-sarjoja ajatellen.

ToPo pelaa kauden runkosarjan kaksi viimeistä ottelua poikkeuksellisesti Töölön Kisahallissa. Se on todella tuttu halli Sahlbergille, kuten myös muulle joukkueelle. Sahlberg uskoo, että sen suurempaa vaikutusta asialla tuskin on joukkueen iskukykyyn.

- Mykin korit ovat heittäjälle aika armollisia, mutta toisaalta Kisiksellä on tullut pelailtua ala-asteelta asti, eli ei sekään huono B-vaihtoehto ole. Vielä kun katsomot ovat tyhjinä ihan missä tahansa hallissa, on muutoksella tuskin mitään vaikutusta meidän otteisiimme.


Entä millaista ottelua Sahlberg odottaa sunnuntai-illalta?

- JBA on parhaimmillaan aktiivinen ja vikkelä jengi, joka ei luovuta. Me olimme Jyväskylässä toisella puolikkaalla ajoittain pulassa, kun he kiristivät painetta ja vauhtia. Meidän täytyy luottaa järkeen ja toteutukseen paineen alla ja olla koko ajan aloitteellisia molemmissa päissä, jotta otamme voiton ottelusta.

ToPo taistelee vielä runkosarjan kakkospaikasta. Tuon paikan kohtalon kannalta todella iso ottelu on luvassa runkosarjan viimeisellä kierroksella, kun ToPo ja HBA-Märsky kohtaavat toisensa. ToPon ja HBA:n lisäksi myös Kristika on sarjassa 14 voitolla ja kuudella tappiolla liikenteessä.

JBA:n pudotuspelipaikka on varma, mutta joukkue taistelee vielä sijoituksista. JBA on sarjassa sijalla kuusi kymmenellä voitolla ja yhtä monella tappiolla. Yhden voiton päässä ovat 11 voiton Pyrintö Akatemia sekä yhdeksän voiton Korikouvot.

Miesten Divisioona A:n kamppailu ToPo – JBA käynnistyy sunnuntaina 14.3. klo 19 Töölön Kisahallissa. Kotikatsomoissa ottelua voi seurata Ruutu+ -palvelusta, kun katsomot pidetään tyhjinä.