Munkkiniemen derby kääntyi ToPon eduksi!

9.11.2020

Alvar Michelsen oli oivalla pelipäällä paikalliskamppailussa

Sunnuntaina pelattiin kauden ensimmäinen Munkkiniemen derby, kun ToPo saapui Munkkiniemen Yhteiskoululle vierasjoukkueena.

Kotijoukkueena toiminut Munkkiniemen Kisapojat oli napannut kauden kolmesta ensimmäisestä ottelustaan yhden voiton. ToPon saldo ennen sunnuntain kamppailua oli kaksi voittoa ja tappio.

 

ToPo tuli otteluun terävästi, mutta avausneljänneksellä myös MuKilla oli omat aikansa. Santeri Makkosen onnistumisten jälkeen sekä ToPon hyvän puolustuspelaamisen takia, ToPo johti ottelua ensimmäisen jakson jälkeen 16–21.

Toinen jakso oli hyvin pitkälle samanlainen mitä ensimmäinen, mutta sen lopuksi nähty ToPon 11–0 runi vei Munkan Lakersin puoliajalle 20 pisteen johtoasemasta, 28–48. ToPon puolustuspelaaminen oli selvästi ottanut harppauksia eteenpäin edellisistä otteluista. Onnistumisia hyökkäyspäässä tuli myös laajasti.

Puoliajan jälkeen vierasjoukkue venytti pisteputkeaan 19–0:aan ja ToPon johto oli suurimmillaan jo 28 pistettä. MuKi ei ollut tehnyt ToPon runin aikana pisteitä lähemmäs kuuteen ja puoleen minuuttiin, mutta sitten alkoikin osumaan. MuKi painoi käsittämättömät 23 pistettä kolmeen minuuttiin, 20 sekuntiin ja kavensi eron pienimmillään kahdeksaan pisteeseen (51–59). 

ToPo onnistui paremmin kontrolloimaan taas jakson lopun ja piste-ero puolen tunnin pelaamisen jälkeen oli 14 pistettä.

Heti ottelun viimeisen neljänneksen alkuun nähtiin derbyn lopullinen ratkaisu, pitkälti Alvar Michelsenin ansiosta. ”Allu” blokkasi reiluun minuuttiin neljä peräkkäistä MuKin heittoyritystä ja osui myös itse hyökkäyspäässä. Jakson aikana nähtiin myös ikävä tapahtuma, kun Tuomas Laine loukkaantui, eikä tuon jälkeen enää voinut ottelua jatkaa. Ottelun loppu oli hyvin rauhallinen ja ToPon voittolukemat olivat lopulta 65–92.

Ottelun tehomiehet

MuKin Joonas Timonen latoi joukkueensa komeimman tilastorivin kasaan (22 pts, viisi levaria, kolme syöttöä). Joukkueen toiseksi tehokkain pisteiden tekijä oli Robin Åvist (13 pts). Levypallotilaston kärjessä oli kahdeksan levaria napannut Tuomo Antikainen. Syöttötilaston kärjessä Timosen kanssa kolmella syötöllä olivat Antikainen sekä Markus Rautasalo.

Kuten jo todettua, Alvar Michelsen oli oivalla pelipäällä sunnuntaina. Miehen tilastorivi oli varsin komeaa luettavaa ottelun jälkeen (20 pts, seitsemän levaria, kuusi torjuntaa). Michelsenin jälkeen ToPon tehokkaimmat pistemiehet olivat Santeri Makkonen (15 pts) sekä Nicolas Meyer ja Eero Sahlberg (13 pts). Syöttötilaston kärjen jakoi kuusi koria alustaneet Meyer, Pyry RainamaaJuuso Kauppinen sekä Tuomas Laine. Levypalloissa aktiivisina olivat Meyer (yhdeksän) sekä Rainamaa ja Laine (kahdeksan).

Kommentit

ToPon päävalmentaja Risto-Matti Rousku oli tyytyväinen joukkueen esitykseen sunnuntaina.

”Meiltä oli puolustuspäässä kauden paras esitys. Pystyttiin puolustamaan 1 vs. 1 -tilanteet hyvin, eikä näissä tilanteissa tarvinnut auttaa ja jättää MuKin lukuisia heittäjiä kaarella vapaaksi. Ainoa pieni notkahdus tuli kolmannella jaksolla, mutta silloinkin saimme kurssin korjattua nopeasti. Stoppien jälkeen pääsimme juoksemaan kenttää ja saimme siirtymätilanteissa laadukkaita korintekopaikkoja. Korin alla pystyimme hyödyntämään kokoamme.”

Kahdeksan pistettä ottelussa iskenyt Ilkka Sirola oli myös tyytyväinen voittoon.

”MuKia vastaan on aina pieni extralataus ja voitto tuntuu isommalta, vaikka samat pisteen onkin jaossa. Saatiin puolustuksessa vähän aktiivisempi ote ja muutamaa MuKin runia lukuun ottamatta aika hyvin pakotettiin vastustaja vaikeisiin ratkaisuihin. Siinä mielestäni isoin syy voittoon tänään.”

”Tänään sain paljon screenien vaihtojen jälkeen puolustaa takamiehiä 1 vs. 1-kaarella, ja mielestäni se minulta onnistui enimmäkseen ihan hyvin. Paljon jäi kyllä parannettavaa niin hyökkäyksessä, kuin puolustuksessakin, mutta sanotaan että ihan ok peli oli itseltäni.”

 

ToPo Miehet jatkaa otteluitaan Divisioona A:ssa jälleen ensi viikon lauantaina. Tuttu ohjelmapaikka, eli pelipaikkana Munkkiniemen Yhteiskoulu ja ylösheitto klo 18. Vieraaksi saapuu kautensa hyvin avannut Järvenpään Raiders.