Naiset päättää runkosarjan Forssassa
19.3.2021
ToPon naisten runkosarja päättyy lauantaina Forssassa, kun FoA emännöi ToPoa klo 17 alkavassa ottelussa. Ottelun panos on hyvin selvä, jos ToPo ei onnistu ottelua voittamaan, kamppailu jää kauden viimeiseksi ja pudotuspelipaikka jää haaveeksi. Voitolla ToPo nousee Catzin ohi sarjassa, jos Catz häviää samaan aikaan pelattavassa ottelussa EBT:lle. Naisten Korisliigan runkosarjan viimeisen kierroksen ottelut käynnistyvät klo 17 ja niitä kaikkia voi seurata suorana lähetyksenä Ruutu+ -palvelusta.
Jututimme ottelun alla ToPon Magdalene Agyeitä. ”Modi” on pelannut tällä kaudella tähän mennessä 22 ottelussa, iskenyt 5.9 pistettä ja napannut 5.7 levypalloa ottelua kohden. Hän kokee, että kokonaisuudessaan kausi on mennyt hyvin.
- Kausi on mennyt hyvin, ajoittain on tuntunut henkilökohtaisesti vaikealta, mutta uskon että se kuuluu asiaan. Kaikki ei voi olla aina helppoa.
Agyei nostaa yhden asian, jossa hän on kokenut kehittyvän kauden tämän kauden aikana.
- Mulle on pitkään ollut heitto sellainen asia, johon on pitänyt kerätä rohkeutta ja itsevarmuutta. Olen pystynyt parantamaan siinä tällä kaudella, että olen ottanut enemmän vapaita heittoja.
ToPon joukkue on yksi Korisliiga nuorimmista ja se on täynnä potentiaalia.
- Meillä on paljon nuoria ja lahjakkaita pelaajia, tällä kaudella olemme pyrkineet tuomaan kaikkien yksittäisiä vahvuuksia esiin. Niillä asioilla olemme menneet haastamaan muita, kokeneempia, joukkueita.
Runkosarjan viimeiseen otteluun lähdettäessä FoA:n paikka sarjassa on varma. Joukkue on runkosarjassa neljäs ja he tulevat kohtaamaan puolivälierissä Kouvottaret. ToPolla pelattavaa riittää ja vain voitto kelpaa. Haaste tulee olemaan kova, mutta kovalla taisteluilmeellä ToPo lähtee Forssan kimppuun.
- Tärkeä ottelu on tulossa, ja ottelulla on iso merkitys, että jatkuuko kautemme vielä playoffeissa. Me lähdemme kovalla taistelulla ja ehdottomasti voittamaan.
- Täytyy kuitenkin muistaa, että FoA:lla on kova joukkue kasassa ja varmasti tulee olemaan tiukka kamppailu!
ToPon päävalmentaja Niko Kuusi tietää, että haaste tulee olemaan lauantaina, mutta mitään joukkue ei anna ilmaiseksi.
- Forssan viisikko ei esittelyjä kaipaa. Tämä asettaa hyvän haasteen meidän takakenttämme puolustamiselle ja samalla meidän pitäisi myös kamppailla lähellä koria. Pelikovuudessa Forssa asettaa meille myös hyvän mittarin. Keskiviikkona kilpailimme erinomaisesti, toivottavasti saamme kentälle samanlaisen energian myös lauantaina.
Illan emäntänä Forssan Alku
Aleksi Suomisen luotsaama Forssan Alku on hallinnut tämän kauden kohtaamisia ToPoa vastaan. Marraskuun lopussa FoA voitti 96–65 ja tammikuussa Forssa karkasi toisella puoliajalla 91–67 vierasvoittoon.
Niko Kuusenkin jo mainostama, FoA:n avausviisikko on raudanluja. Jenkkitähdet Mia Loyd (23.7 pts, 13.2 levypalloa, 4.5 syöttöä) sekä Keondria Calloway (16.2 pts) ovat todella vaarallisia ja he tuottavat varmasti myös ToPolle harmaita hiuksia. Kapteeni Anni Mäkitalo (9.4 pts, 4.9 levypalloa, 5.7 syöttöä) rytmittää peliä ja Ella Salminen (7.1 pts, 5.4 levypalloa, 2.8 syöttöä) sekä Heta Äijänen (11.2 pts, 5.0 levypalloa) täydentävät tämän vahvan viisikon.
FoA vahvistui vielä helmikuun aikana, kun Ruotsista paluun Suomeen teki 24-vuotias Ninni Salmi. Ennen Ruotsia nainen pelasi neljä edellistä kautta yliopistokoripalloa Yhdysvalloissa. Seitsemässä Korisliigaottelussa Salmi on heittänyt palloa koriin 8.4 pisteen keskiarvolla ja napannut 5.6 levypalloa per ottelu. Salmi saattaa vielä pudotuspelikevään aikana nousta arvoon arvaamattomaan.
Forssan vahvaa rotaatiota täydentävät vielä Petra Noponen, Karoliina Rytkönen sekä Jenna Toivonen.
ToPon naiset taistelee pudotuspelipaikasta lauantaina klo 17 Forssan Alun vieraana. Tsekkaa ottelu Ruutu+ -palvelusta ja kannusta ToPo voittoon kotisohvalta!