Naisten joukkueelle arvokkaat jatkosopimukset

15.7.2022

Kuva: Harri Vallila
Kuva: Harri Vallila

Naisten Korisliigan joukkueelle on saatu kaksi tärkeää jatkosopimusta, kun Magdalene Agyei ja Meri Damoiseaux jatkavat joukkueessa myös ensi kauden. Agyei on edustanut ToPoa kaudesta 2019 alkaen, Damoiseaux puolestaan siirtyi Munkkaan kasvattajaseurastaan HyPosta vuotta myöhemmin kaudeksi 2020–2021.


Agyein kehityskäyrä jatkaa jyrkästi ylöspäin

Magdalene ”Modi” Agyei, 23, on kehittynyt kovaa vauhtia koko ToPo-taipaleensa ajan. Päättyneellä kaudella Agyei valittiin naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaajaksi. Urheilullinen Modi viihdytti yleisöä, ja tulikin valituksi useaan otteeseen kauden kotipeleissä junnujen suosikiksi. Myös vastuu ja tämän myötä peliminuutit ovat kasvaneet niin ToPon kuin myös Suomen maajoukkueen paidassa kausi kaudelta. Laitapelaajan paikalla viihtyvä KlaNMKY:n kasvatti on parhaillaankin naisten maajoukkueen matkassa, jossa hän viimeisimmissä peleissä kesäkuussa Portugalia vastaan pääsi ensimmäistä kertaa aloitusviisikkoon.


Magdalene itse on ylpeä siitä, että saa pukea Susiladies-paidan ylleen.

”On iso ilo ja suuri kunnia päästä naisten maajoukkuetoimintaan mukaan ja edustaa Suomea. Pikkuhiljaa aletaan saamaan yhtenäinen pelaaminen rullaamaan ja sen kautta sitten lähdemme haastamaan kärkimaita.”


Kulunut kausi jätti päällimmäisenä mieleen paljon hyvää - mukaan lukien valinta Korisliigan vuoden puolustuspelaajaksi - jonka johdosta myös jatkosopimus oli helppo allekirjoittaa.

”Oon tosi tyytyväinen kuluneesta kaudesta, saatiin hyvä joukkue kasaan ja saavutettiin myös paljon yhdessä. Tuli kyllä isona yllätyksenä tuo palkinto, mutta olen siitäkin tosi kiitollinen.

ToPo tuntui vaihtoehdoista parhaalta tällä hetkellä. ToPon kanssa on vielä tavoitteita kesken ja niitä kohti lähdetään tämän tulevan kauden aikana tähtäämään.”


Tavoitteet alkavalle kaudelle ovat Modilla korkealla, ja kesä on kulunut toistaiseksi aktiivisesti treenisalissa, jotta tavoitteita kohti on helpompi syksyllä ponnistaa. 

”Sanotaan näin, että henkilökohtaisesti haluan parantaa omia vahvuuksiani entistä enemmän ja olla entistä isompi uhka kentällä hiomalla heikkouksiani. Joukkueen kanssa tavoitteet ovat korkealla ja lähdemme sillä kohti alkavaa kautta.”


GM Syrjänen huokuu positiivisuutta Magdalenen jatkosopimuksesta. 

”Magdalenella on hyvä kausi takana ja hän otti ison askeleen eteenpäin urallaan. Tavoitteet tulevaan ovat selkeät ja niiden saavuttamiseksi on kesän aikana tehty monipuolisesti taito- ja fysiikkaharjoittelua. Magdalene on kärsivällisesti tehnyt töitä meidän ohjelmassamme ja hänen tulevaisuutensa koripalloilijana näyttää todella valoisalta.”

  

Damoiseaux vahvistaa takakenttää

Meri Damoiseaux, 21, murtautui viime kaudella mukaan naisten Korisliigajoukkueen kokoonpanoon. Kausi oli positiivinen Korisliigassa voitetun kahden mitalin (Suomen Cupin hopea & Korisliigan pronssi) myötä, jonka myötä nyt on ollut energiaa taas palata takaisin treenisaliin valmistautumaan kohti uutta kautta.


”Viime kaudesta jäi positiiviset fiilikset ja kausi oli tottakai kiva päättää mitaliin. Treenaaminen uutta kautta kohti on ollut mukavaa, sillä kesäisin pääsee harjoittelemaan enemmän henkilökohtaista taitoa ja kehittymään niissä asioissa.”


Valinta jatkaa myös alkava kausi tutussa ympäristössä oli Merille helppo. 

”Päätökseen jatkaa ToPossa vaikutti tietenkin hyvä valmennus ja tuttu paikka. ToPossa hoidetaan asiat muutenkin mallikkaasti.”


Tulevalta kaudelta takapelaajan vastuuta kantava Meri haluaa omaa kehitystä tapahtuvan erityisesti pelipaikkakohtaisissa taidoissa, ja puolestaan joukkueelle hän toivoo tasaista pelirutiinia läpi kauden. 

”Alkavalle kaudelle henkilökohtaisina tavoitteina on kehittyä kauden aikana pelin johtamisessa ja pelata nousujohteinen kausi. Ensi kausi olisi tietenkin kiva päättää taas mitaliin, mutta myös pelata joukkueena tasaisesti ja olla paras mahdollinen versio joukkueestamme, kun kevään tärkeimpiä pelejä aletaan pelaamaan.”


Myös GM Syrjänen näkee takapelaajataiturilla mahdollisuudet viedä oma peli ensi kaudella uudelle tasolle.

”Meri harjoittelee poikkeuksellisen määrätietoisesti ja hyvin läpi vuoden. Kesällä on harjoiteltu laadukkaasti sekä taitoa että fysiikkaa ja Meri on mennyt henkilökohtaisella tasolla paljon eteenpäin. Uskon, että tulevalla kaudella Meri on valmis ottamaan ison roolin joukkueessa.”


Meri toivottaa lämpimästi tervetulleeksi kaikki ToPo-perheen jäsenet Kisikselle!

”Naisten jengin pelejä kannattaa suunnata katsomaan, etenkin ToPon junnujen, sillä pelit tulevat olemaan mielenkiintoisia ja katsomallakin voi oppia uutta.”


Naisten sopimustilanne: Magdalene Agyei, Meri Damoiseaux, Saana Kujala.


Kausikorttimyynti kaudelle 2022-2023 on avattu, hanki omasi TÄÄLTÄ!