Naisten taistelu ei riittänyt voittoon
18.3.2021
Keskiviikkona pelattiin Naisten Korisliigassa viimeistä edellisen kierroksen ottelu ToPon ja Kouvottarien välillä. Lähtökohdat olivat sellaiset, että Kouvottaret havittelevat vielä kotietupaikkaa playoffeihin, ToPo käy kiivasta taistelua pudotuspelien viimeisestä paikasta Catzia vastaan.
Ottelun avausneljännes oli kokonaisuudessaan hyvin tasainen, molemmat saivat lyhyitä pisteputkia, mutta kumpikaan ei saanut iskettyä suurempaa eroa pistetaululle. Ensimmäisen kympin jälkeen vierasjoukkue johti ottelua pisteellä, lukemin 19–20.
Toinen neljännes alkoi Kouvottarien kannalta vahvasti ja joukkue iski eron tulostaululla kymmeneen. Vierailijoiden pisteputken jälkeen ottelu tasaantui ja piste-ero ei enää kasvanut. Neljännes päättyi Emilia Hulstin onnistuneeseen lay-uppiin ja ero tulostaululla pitkälle tauolle lähdettäessä oli seitsemän pistettä (36–43).
Kouvottaret tulivat kopista vahvalla jalalla ja piste-ero ehti kasvamaan 15 pisteeseen. Sen jälkeen nähtiin 56 sekunnin Elina Mäntynen-show. Mäntynen nakutteli kolme perättäistä kolkkia pohjaan ja piste-ero kaventui kuuteen. ToPo taisteli kovaa 10 pelaajan rotaatiolla, mutta Kouvottaret pysyi ottelussa niskan päällä. Puolen tunnin pelaamisen jälkeen kouvolalaisten johto oli kymmenen pistettä (56–66).
Ottelu oli Kouvottarien hallussa myös viimeisellä neljänneksellä ja ToPo ei päässyt kovasta taistelustaan huolimatta enää peliin mukaan. Vierailijat lähtivät Töölöstä sarjapisteiden kera lopulta lukemin 82–67.
Ottelun tehonaiset
ToPolta kaksinumeroisiin pisteisiin ylsivät 17 pisteen Elina Mäntynen, ToPon parhaaksi valittu 16 pisteen Nea Kuisma sekä 11 pisteen Meri Kanerva. Eniten levypalloja nappasi Rosa Lehti (seitsemän) sekä syöttöjä eniten antoi Nea Kuisma (viisi).
Kouvottarien avausviisikko oli ToPolle vaikea pideltävä. Kouvottarien parhaaksi valittu Sarah Toeaina (22 pts, 10 levypalloa) sekä Aliyah Collier (11 pts, 15 levypalloa, 7 syöttöä) iskivät tupla-tuplat tiskiin. Avausviisikon täydentäneet Henriikka Vähäuski (12 pts, 7 levypalloa), Roosa Frimodig (12 pts) sekä Kaisa Kuisma (11 pts) olivat hyvällä pelipäällä.
Kommentit
ToPon päävalmentaja Niko Kuusi oli varsin tyytyväinen kauden viimeiseen runkosarjan kotiotteluun, vaikka tappio tulikin.
“Pelissä oli paljon hyviä asioita ja sitä kautta saimme onnistumisia. Pystyimme pitämään Kouvottaria ahtaalla aika pitkään ja onnistuimme siinä, mitä lähdimme hakemaan. Vaikka hävisimme, niin täytyy katsoa numeroiden taakse ja olen ylpeä joukkueen suoriutumisesta tänään.”
ToPon runkosarja päättyy lauantaina klo 17 Forssassa paikallista Alkua vastaan. ToPo on pakkovoittotilanteessa kyseisessä ottelussa, jos joukkue mielii pudotuspeleihin.