OOUUJEEE – Taru on mukana!!

7.8.2023

Paljon voittaneelle Tarulle Suomen Cupin mestaruus oli kuitenkin uran ensimmäinen. Kuva: Ville Vuorinen

Naisten seuraava jatkosopimusuutinen on äärimmäisen kovan luokan diili. Taru Tuukkanen aloittaa kolmannen kautensa ToPossa! Tuukkanen on aloittanut koriksen ToPossa vuonna 1987, mutta matkaan on mahtunut monta joukkuetta monessa eri maassa. Tänä kesänä Taru pääsi vierailemaan USA:ssa vanhassa yliopistossaan Xavierissa.

 

”Kesän kohokohta oli reissu Jenkkeihin, kun pääsin käymään vanhassa yliopistossani ja tapaamaan siellä hyviä ystäviä sekä viettämään aikaa oman perheen kanssa. Sen lisäksi lähinnä ollut kotosalla ja tehnyt töitä ja treenannut.”, Taru kertoo kuulumisistaan.

 

Tuukkanen oli viime kaudella ToPon tuplamitalijoukkueen tärkeä palanen keräten eniten levypalloja (9,3) ja kilpaillen myös syöttötilaston kärkipaikasta Meri Kanervan kanssa (Meri 4,6 ja Taru 4,4). Kisahallin lehtereillä huhuttiin jo Tarun Last Dancesta, mutta nämä epäilykset olivat onneksi vääriä.

 

”Jos päätös jatkaa ennen viime kautta vaati koko kesän ja jengin vahvan houkuttelun, niin tänä vuonna päätös syntyi hyvin nopeasti kauden loppumisen jälkeen. Tajusin, ettei sarjasijotuksella ole mitään merkitystä lopettamispäätöksen kanssa. Saavutettiin historiallinen lopputulos ToPolle, mutta fiilis omasta pelaamisesta ei ollut hyvä. Koin, etten ollut tehnyt tarpeeksi duunia oman pelaamisen eteen edellisen kesän ja kauden aikana. En halunnut lopettaa pitkää uraa henkilökohtaisella tasolla uran huonoimpaan kauteen, joka vielä kaiken kukkuraksi päättyi hyvin ikävällä tavalla.”, Taru kertaa keväisiä tunnelmiaan.

 

Nopean päätöksen myötä myös harjoittelu alkavaa kautta varten on ollut äärimmäisen laadukasta.

 

”Tähän kauteen valmistuminen alkoi 1.5., ja toivon että kauden jälkeen pystyn sanomaan, että tein kaikkeni ja tämä oli paras mihin pystyin. Ja jos ei sekään riitä itseä tyydyttävään tasoon, niin sitten on ainakin helppo sanoa, että mun juna on nyt mennyt ja voin hyvin mielin keskittyä muihin juttuihin.”, yksi kaikkien aikojen naiskoripalloilijoista kertoo.

 

”Taru oli aikaisessa vaiheessa jo halukas jatkamaan ja valmistautuminen kesällä on ollut hyvä. Olen varma, että Taru on valmis, kun kausi alkaa ja todella tärkeä osa joukkuetta. Muutan vähän hyökkäystä ja Taru tullaan näkemään myös vähän uudessa roolissa.”, GM Syrjänen lisää.

 

Mitalikaapista tällä paljon nähneellä pelaajalla löytyi jo ennestään yksi SM-kulta, neljä hopeaa ja kolme pronssia. Suomen Cupin mestaruus oli kuitenkin kauden 16–17 Korisliigan vuoden pelaajalle ensimmäinen. Alkavan kauden joukkuetta Taru ei joutunut pohtimaan pitkään.

 

”Kun päätös jatkamisesta oli selvä, niin muutaman Jussin kanssa käydyn keskustelun jälkeen oli selvää, että jatkan ToPossa. ToPo on mun seura, olen palannut tänne pitkän kiertueen jälkeen ja mielellään täällä myös jatkan. Nyt alkaa kolmas kausi ja olen viihtynyt tähän mennessä tosi hyvin.”, Taru toteaa tyytyväisenä.

Taru tullaan näkemään alkavallakin kaudella isossa roolissa. Kuvassa ToPon juniorivalmennukseen siirtynyt Niko Kuusi ja Taru hiovat viimeisiä silauksia gameplaniin.

Alkavan kauden joukkueessa on monia samoja pelaajia kuin edellisen kauden joukkueessa. Valmennuksessa on kuitenkin tapahtunut muutoksia, kun Niko Kuusi siirtyi ToPon juniorivalmennukseen ja hänen paikalleen tuli Sandra Prieto.


”Niko oli huipputyyppi ja Nikoa tulee ikävä, mutta onneksi Niko jatkaa vielä seurassa niin varmasti törmäillään vielä hallilla. Sandraa vastaan olen pelannut 40-vuotispäivänäni lyhyellä Espanjan komennuksella, mutta muuten valmentaja ei ole entuudestaan tuttu. Joukkue on pitkälti sama kuin edellisellä kaudella, katsotaan jos saataisiin tuloksellisesti tästä vielä edellistä kautta parempi!”, Taru miettii.


ToPon junioreilla on loistava tilaisuus päästä oppimaan tältä yhdeltä kaikkien aikojen koripalloilijalta kotoisella Kisahallilla, joten kauden alkaessa kannattaa suunnata katsomaan naisten otteluita.


”Ehdoton kohokohta viime kaudella oli 2. finaali täydessä Kisahallissa. Fiilis oli samanlainen, kun olin nuorena tyttönä kannustamassa ToPon miehiä playoffeissa. Kannattaa täyttää katsomot myös tänä vuonna, joukkue esittää varmasti kivan näköistä korista ja toivottavasti siitä jää myös junnuille oppia käteen. Mitä enemmän junnuna käy katsomassa aikuisten pelejä, sitä parempi. Jokaisesta katsotusta ottelusta voi jäädä pieni kikka, tai parikin, omaan pussiin talteen.”, Taru vinkkaa