OUJEEE - Taru Tuukkanen jatkaa naisissa!

7.10.2022

Taru palasi viime kaudella takaisin Munkkaan. Kuva: Harri Vallila

Viikonloppu voi alkaa loistavissa merkeissä: illan HBA-otteluun valmistautuvalle naisten joukkueelle on saatu todella kovan luokan sopimus. Taru Tuukkanen jatkaa alkaneen kauden joukkueessa! Taru on ToPon kasvatti, joka palasi takaisin kotiin vuosi sitten.
 
Tuukkanen on aloittanut koriksen ToPossa jo vuonna 1987, joten nyt käynnistyy sopivasti hänen uransa 35-vuotisjuhlakausi. Tie on vienyt tätä yhtä kaikkien aikojen naiskoripalloilijoista ympäri maailmaa: ToPosta ensin USA:han ja Xavierin yliopistoon, sieltä Ranskaan, Espanjaan ja Italiaan… Suomessakin seuroja ja mitaleita on useampia, mutta ToPo on pysynyt Tarulle aina lähellä sydäntä.
 
Viime kaudella Tuukkanen oli ToPon pelin tärkeä palanen tilastoiden 16,4 pistettä, 11,2 levypalloa ja 4,3 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden. Aikaisempina kausina Naisten Korisliigassa Tuukkanen on saavuttanut paljon. Kaapista löytyy SM-kullan lisäksi neljä hopeista ja kolme pronssista mitalia. Kultakaudella 2016–2017 hänet valittiin finaaleiden MVP:ksi. Taru itse kertoo, ettei päätös uudesta kaudesta liigaryhmän mukana enää ollut itsestäänselvyys. Asiaa joutui tällä kertaa pohtimaan pidempään.
 
”Kypsyttelin kesän ajan ja pitkälle syksyyn ajatusta liigauran jäämisestä taakse. Lähes onnistuin siinä, kausi alkoi ja olin katsomon puolella. Lopulta, ensisijaisesti joukkuekaverit, heti perässä valmentajat, ja siihen päälle joukkueen/seuran tarve mursivat mut ja täällä ollaan taas. Luottamus omiin kykyihin taitaa olla tällä hetkellä pienempi kuin joukkuekavereiden luottamus muhun, mutta toivotaan, että se kantaa ja pystyn jotenkin olemaan vielä avuksi näille tytöille.”, Tuukkanen itse kommentoi sopimustaan.
 
ToPon GM Jussi Syrjänen on kuitenkin toista mieltä tilanteesta ja hän on tyytyväinen siihen, että Tarun päätös kääntyi lopulta liigauran jatkon kannalle.

"Taru tuo joukkueeseen juuri niitä asioita, mitä tällä hetkellä tarvitaan. Joukkue on hyvin nuori ja Taru pystyy varmasti auttamaan joukkuetta, niin harjoituksissa, otteluissa kuin kentän ulkopuolella."

Upeaa, että #topofamily pääsee ihailemaan Tarun otteita Kisiksen parketilla myös tällä kaudella!