Risto-Matti Rousku miesten päävalmentajaksi

18.8.2020

Rousku tulee toimimaan lisäksi seuran 2008 poikien valmentajana sekä juniorileirien vastuuvalmentajana.

 

Forssasta Helsinkiin saapuva nuorten maajoukkuevalmentaja on solminut seuran kanssa vuoden mittaisen sopimuksen. Risto-Matti pääsi tutustumaan joukkueeseen ja seuran junioreihin heti kuluneena viikonloppuna kun yli 250 ToPolaista aloitti kauden perinteiseen tapaan Kisakalliossa.

 

”Hienoa päästä kolmen Forssassa vietetyn vuoden jälkeen takaisin pääkaupunkiseudulle ja osaksi ToPon organisaatiota. Odotan innolla ToPon miesten divisioona 1A -joukkueen valmentamisen asettamia haasteita ja yhteistyötä Jussi Syrjäsen kanssa - uutta oppia on varmasti luvassa. Lisäksi  nuorempien poikajunioreiden valmennustehtävät tuovat sopivasti tasapainoa aikuispelaajien kanssa toimimiseen.” Rousku kommentoi uutta pestiään Munkkiniemessä.

 

”Olen todella tyytyväinen, että sopiva henkilö löytyi valmennustiimiimme. Uskomme vahvaan yhteistyöhön valmennuksen kesken ja uskon, että Risto-Matti sopii hyvin ToPoon. Hän on tavoitteellinen sekä pyrkii urallaan eteenpäin ja meidän konseptissa pelaajien lisäksi pyritään kehittämään myös valmentajia.” Syrjänen kommentoi.

 

Voinemme tässä samalla myös toivottaa Risto-Matin takaisin kotiin sillä yhteistä historiaa löytyy ToPosta jo juniorivuosilta ja lisäksi pelaajataustaa löytyy aikuistasoltakin ToPosta kun kaudella 2007-2008 mies pelasi ToPon ja Rekolan yhteisjoukkueessa divarissa. Tervetuloa Munkkaan Risto-Matti!

 

#topostrong #m1da #munkkiniemi #munkka #helsinki #topofamily