Saara Wahlgren jatkaa ToPossa - rooli aiempaa laajempi

15.5.2024

Saara Wahlgren ja ToPo ovat solmineet jatkosopimuksen, joka kattaa ensi kauden. Saara aloitti työt ToPossa viime syksynä ja on ollut korvaamattoman tärkeä palanen osana toimiston vahvuutta. Jatkosopimuksen syntyminen tässä kohtaa onkin seuralle erittäin mieluisa uutinen.

Tulevalla kaudella Saaran rooli laajenee - hän ottaa hoitaakseen myös naisten edustusjoukkueen General Managerin työt. Toimiston iltapäivystyksistä monelle tuttu huhtikuun hyväntuulisin ToPolainen jatkaa tuttuun tapaan tämän kauden vastuitaan, eli hoitaa jatkossakin Torppa Shopia, peliasutilauksia ja muita tuotemyyntiin liittyviä asioita.

"Mahtavaa päästä jatkamaan hommia ToPossa yhä isommassa roolissa. Paljon hommia on edessä, mutta innolla odotan tulevaa. Entisenä pelaajana on upeaa päästä viemään ja vaikuttamaan naiskoriksen tulevaisuuteen yhdessä itselle tärkeän ja perinteikkään ToPon kanssa.", Saara itse iloitsee jatkosopimuksesta.

"Saara on tehnyt vaikutuksen osaamisellaan ja posiitivisella otteellan tehtävään kuin tehtävään. Hienoa, että saamme tämän avulla varmistettua jatkuvuuden työntekijäporukassamme ja erityisen mukavaa, että Saara on valmis ottamaan tulevalle kaudelle aiempaa laajemman roolin!", kommentoi toiminnanjohtaja Jomi Suhonen sopimusuutista.

Huippua, että olet Saara mukanamme myös alkavalla kaudella!