ToPo Miesten vieraaksi saapuu Oulu Basketball

30.10.2020

Miesten Divisioona A:ssa ToPon kolmannen kierroksen ottelu pelataan lauantaina Munkkiniemessä. Tähtipaitojen vieraaksi klo 18 alkavaan otteluun saapuu Oulu Basketball.

Nimeään täksi kaudeksi vaihtanut oululaisnippu on avannut kautensa voitolla ja tappiolla. Samoilla askelmerkeillä kautensa on avannut myös ToPo. Täksi kaudeksi ToPoon siirtynyt Pyry Rainamaa ei ollut tyytyväinen joukkueen esitykseen viime viikon Biisonitottelussa.

”Ensimmäisessä pelissä toimi hyökkäys, mutta ei puolustus. Loimaalla sitten ei toiminut enää kumpikaan. Voi varmaan hyvin sanoa, että paljon parannettavaa on lauantaille.”

Pyry tietää, että Oulu on vahva joukkue.

”Aloitusviisikko näyttää olevan todella kova ja molemmat jenkit tilastojen valossa divarin parhaita pelaajia. Vaikea sanoa millainen matsi on luvassa, mutta vauhtia on varmasti luvassa,”

Tsekkaa Valokeilassa Pyry Rainamaa ja tutustu mieheen hieman tarkemmin!

Vahvistunut Oulu Basketball Munkkiniemeen

Vielä viime kaudella tämä seura tunnettiin Oulun NMKY:nä (Ynni), mutta tälle kaudelle seuran edustusjoukkueen nimi muutettiin muotoon Oulu Basketball. Hyvää jälkeä jo viime kaudella tehneen joukkueen peräsimessä jatkaa Dakaj Jorgo. Kauden avausottelussa Oulu kärsi vierastappion Pyrinnölle, mutta kotiavauksessa joukkue kiillotti kilpeään kaatamalla JBA:n. Oulu on tunnettu kovista jenkkivahvistuksista ja heitä on tälläkin kaudella kaksi kappaletta.

Kahden kierroksen jälkeen koko Divisioona A:n tehokkain pistenikkari löytyy Oulun riveistä Jaycee Hillsmannin muodossa. 24-vuotias monikäyttöinen yleispelaaja on iskenyt yli 36 minuutin peliajalla palloa pussiin 31 pisteen edestä ja levypalloja hän on kaapinut 10,5 per ottelu. Toinen Oulun tämän kauden jenkkihankinta on 22-vuotias Jacara Cross. Vahvat raamit (204 cm / 109 kg) omaava Cross on iskenyt palloa sisään 23,5 pisteen tahdilla ja levypalloja hän on kahminut kahdeksan per ottelu.

Oulun tämän kauden mielenkiintoisin kotimainen hankinta 19-vuotias Samatar Abokar. PuHussa viime kaudella hyvää jälkeä Divisioona B:ssä tehnyt Abokar on ollut todella aktiivinen kauden ensimmäisissä otteluissa ja hänen tilastorivinsä myös tätä tukee (14 pts, 6,5 levypalloa, 6 syöttöä). Viime kaudella paluun pelaajana koripallokentille tehnyt Jussi Eskola jatkoi sopimustaan Oulussa myös tälle kaudelle. 33-vuotiasta konkaria on nähty vieraspeleissä harvemmin, joten se jää nähtäväksi nähdäänkö hänet lauantaina Munkkiniemen parketilla.

Oulu Basketball ilmoitti kauden alla myös toisesta comebackista. Pitkään Korisliigaa Vilppaassa pelannut ja viimeksi KTP:tä kaudella 2017–18 edustanut Ilmari Kallio solmi sopimuksen Oulun kanssa. 28-vuotias Kallio harjoitteli Oulun kanssa jo viime kauden aikana, ja hän onkin kauden molemmissa otteluissa pystynyt heti iskemään kaksinumeroiset pistemäärät tauluun. Mainittujen pelaajien lisäksi Oulusta löytyy muutamia mielenkiintoisia nuoria kasvoja. Muun muassa omat kasvatit Eino Montin sekä Viljami Valkama varmasti hamuavat vastuuta. 

Viime kausien kohtaamiset

ToPon sekä Oulun oli tarkoitus kohdata toisensa keväällä runkosarjan viimeisellä kierroksella, mutta sattuneesta syystä näin ei käynyt. Kauden ainoa kohtaaminen pelattiin joulukuussa ToPon ollessa selvästi Oulua etevämpi vierassalissa. 

22.10.2017 ToPo vs. Oulun NMKY 101-59
20.1.2018 Oulun NMKY vs. ToPo 74–90
27.10.2018 ToPo vs. Oulun NMKY 80–75
27.1.2019 Oulun NMKY vs. ToPo 58–89
14.12.2019 Oulun NMKY vs. ToPo 78–97

Kuten näemme ToPo on viime vuosina ollut niskan päällä joukkueiden keskinäisissä otteluissa. Oulun edellinen voitto keskinäisestä ottelusta on marraskuulta 2016, kun joukkue oli Munkkiniemessä ToPoa etevämpi. Sen jälkeen ToPo on voittanut kuusi edellistä kohtaamista.

Lauantaina vietetään ToPon tuplapelipäivää. Naiset kohtaavat klo 15 alkavassa ottelussa EBT:n ja tämä miesten ottelu ToPon sekä Oulu Basketballin välillä käynnistyy tuon ottelun jälkeen klo 18. Otteluihin on ostettavissa myös yhteinen pääsylippu Torppa Shopista.

 

Ottelutapahtumien Koronakutonen:

* Osta lippu ennakkoon Torppa Shopista

* Saavu otteluun vain terveenä

* Pese kädet ja yski hihaan

* Käytä kasvomaskia (junnut ei pakollista)

* Vältä ruuhkia ja säilytä hajurako

* Lataa koronavilkku

Ps. Kertakäyttöisiä maskeja lipunmyynnistä.