ToPo Naiset kärsi kauden toisessa kotiottelussa tappion EBT:lle
1.11.2020
ToPon tämän viikon toinen ottelu pelattiin lauantaina Munkkiniemessä, kun kautensa neljällä voitolla avannut Espoo Basket Team saapui kylään.
ToPon kokoonpanosta puuttui, keskiviikkona poissaolleen Magdalene Agyein lisäksi, Mirva Karvinen.
Kotijoukkue aloitti ottelun todella hyvin ja varsinkin Nea Kuisma tuntui olevan joka paikassa ottelun alkuhetkillä. Tessa Virtanen ehti heittää ToPon 13–4 johtoon, mutta tuon jälkeen loppuneljännes oli EBT:n hallintaa ja tilanne avausjakson jälkeen oli vieraiden eduksi 13–14.
Toisella kymmenminuuttisella EBT:n Hannah Little oli todella hyvässä vireessä molemmissa päissä kenttää. ToPo pysyi kuitenkin vielä vierailijoiden perässä puolustuspelin toimiessa hienosti. Viimeisen 22 sekunnin aikana ennen pitkää taukoa Little onnistui iskemään kaksi hyppyheittoa pussin pohjalle ja tuon myötä EBT johti ottelua puolivälissä 26–33.
Ottelun kolmas neljännes oli aikamoista hurlumhei-koripalloa ja kumpikin joukkue onnistui iskemään sen aikana enemmän pisteitä, mitä koko avauspuoliajan aikana. Lähes koko neljänneksen ajan piste-ero pyöri noin 10–15 pisteen välissä ja puolen tunnin pelaamisen jälkeen tilanne olikin EBT:n eduksi 55–69.
Munkkiniemen uuden tulostaulun digitaalien ollessa pysähtynyt aikaan 27.39 nähtiin hieno hetki, kun ToPon Cia Eklöfheitti vapaaheittoviivalta uransa avauspisteet Naisten Korisliigassa. Ciahan ei tähän tyytynyt vaan 18-vuotias nuorukainen heitti lopulta ottelussa 13 pistettä.
Ottelun viimeinen kymppi oli selvää EBT:n hallintaa ja joukkue marssi lopulta 69–96 -voittoon. EBT jatkaa Korisliigan kärjessä puhtaalla pelillä yhdessä Peli-Karhujen kanssa. ToPo on sarjassa kahdella voitolla sijalla seitsemän.
Iltapäivän tehonaiset
ToPon tehokkain pisteiden tekijä ottelussa oli pelitilanneheitot 9/11 sisään heittänyt Nea Kuisma (20 pts). Kaksinumeroiseen pistemäärään ottelussa Kuisman lisäksi ylsi Eklöf (13 pts), Virtanen (11 pts) sekä Hanna Valkeinen (10 pts). Levypalloja ToPosta eniten kahmi Ida Myllyoja (11 levaria) ja syöttötilaston kärjestä löytyi neljä koria alustaneet Myllyoja sekä Valkeinen.
Vierailijoista tahtipuikkoa käsissään pitivät tupla-tuplat tauluun latoneet jenkit. Hannah Littlen tilastorivi ottelussa oli varsin vaikuttavaa luettavaa (25 pts, 14 levaria, neljä syöttöä). Morgan Batey’n vastaavassa tilastorivissä ei myöskään valitettavaa ollut (19 pts, 15 levaria, neljä syöttöä). EBT:ltä kaksinumeroisiin pisteisiin pääsi myös Sanni Tuomisto (13 pts) ja Venla Määttänen (10 pts).
ToPon jokaisessa kotiottelussa palkitaan molempien joukkueiden paras pelaaja Kaurilan saunan tuotepalkinnolla. Tänään joukkueista palkittiin Nea Kuisma (ToPo) sekä Hannah Little (EBT).
Kommentit
ToPon päävalmentaja Niko Kuusi ei laittanut päätään pensaaseen, vaikka selvä tappio olikin tuloksena.
”Tultiin peliin hyvällä energialla ja toteutuksella molemmissa päissä. Ottelun edetessä EBT pääsi käyttämään vahvuuksiaan eli levypallopelaamista ja siirtymäpelaamista liiaksi, millä saivat käännettyä ottelun itselleen. Toteutimme omaa konseptiamme ajoittain erinomaisesti, mutta EBT oli tällä kertaa askeleen edellä siirtymäpelaamisessa ja levypalloissa, ja niillä he saivat tehtyä liikaa helppoja koreja.”
EBT:n päävalmentaja Niko Hellman antoi ottelun jälkeen arvostusta myös ToPolle.
”Vauhdikas ottelu, kuten odottaa saattoi. Pitää antaa kunnia ToPon hyökkäyspelaamiselle. He toteuttivat sitä todella hyvin ja laadukkaasti, olimme puolustuspäässä askeleen perässä jatkuvasti. Me olimme tänään parempia siirtymäpelaamisessa ja saimme niiden kautta monia helppoja koreja. Meillä tuli lisäksi hyvin laajalla rintamalla onnistumisia hyökkäyspäässä ja se oli avain tänään voittoon.”
ToPon ottelut Naisten Korisliigassa jatkuvat jälleen kahdella vierasottelulla. Tulevana torstaina (5.11) joukkue matkustaa Mäkelänrinteeseen HBA:n vieraaksi ja maajoukkuetauon jälkeen ottelut jatkuvat vierasreissulla Vimpeliin (la 21.11). Seuraavan kotiottelun aika on keskiviikkona 25. marraskuuta Kouvottarien saapuessa Munkkaan.