ToPo saa uuden kotipesän Pirkkolaan
20.6.2022
Pirkkolaan aukeaa elokuussa uusi halli, josta ToPo saa uuden kotipesän itselleen. Näin seura pääsee keskittämään toimintonsa neljään ydinsijaintiin, kun Munkkiniemen yhteiskoulun, Kisahallin ja Hoplaxskolanin ohella seura pääsee nauttimaan omista tiloista Pirkkolassa.
Elokuussa Pirkkolassa palloillaan upouudessa hallissa, jonka ansiosta helsinkiläinen urheilu ottaa ison askeleen eteenpäin. Halliin valmistuu yhteensä kolme salia, josta pitkät perinteet omaava Torpan Pojat vuokraa käyttöönsä yhden salin. Vuokrasopimus on solmittu alkuun ainakin kahdeksi vuodeksi sisältäen option kolmannesta vuodesta. Hallin rakennuttaa Pirkkolan liikuntahalli Oy.
Uuden hallin myötä ToPon on mahdollista ottaa omassa toiminnassaan valtava askel eteenpäin, kun seura pääsee hyödyntämään vain seuran omassa käytössä olevien tilojen mukanaan tuomia etuja.
Laatua lisää
Elokuussa käyttöön otettava halli parantaa suomalaisen koripalloilun tilannetta, kun uuden hallin tiloissa myös toiminnan laatua on mahdollista nostaa seuraavalle tasolle.
- Pirkkolan hallin myötä meidän on paremmin mahdollista palkata lisää ammattivalmentajia, kun valmentajille on mahdollista luoda harjoitusputkia useammasta joukkueesta. Ammattivalmentajat vievät seuran valmennuksen laatua eteenpäin entisestään, kertoo ToPon toiminnanjohtaja Jomi Suhonen.
Halli mahdollistaa lajiharjoittelun lisäksi myös fysiikkaharjoittelua uudella tavalla upeine oheisharjoittelutiloineen. Lisäksi ToPo kohdistaa resursseja myös fysiikkavalmennukseen, jolloin fyysisestä harjoittelusta vastaavalle valmentajallekin on helpompi luoda aikataulu useammalle joukkueelle.
- Laatutekijöiden lisäksi Pirkkolan avulla saamme myös kasvatettua Munkkiniemen ylpeyden yhteisöllisyyttä. Halli valmistuu seuran strategian mukaisesti enemmän vanhempien junioreiden käyttöön, ja nuoremmilla toiminta jatkuu edelleen lähellä kotia. Uudessa hallissa niin valmentajat kuin myös ToPolaiset pelaajat näkevät päivittäin toisiaan, iloitsee Jomi Suhonen.
Lisätietoja:
Jomi Suhonen
Toiminnanjohtaja
050 354 4848
jomi.suhonen@topo.fi