ToPon joukkueiden toiminta jatkuu koronaturvallisesti

18.8.2021

Ohjeita pelaajille ja vanhemmille 18.8.2021

Etelä-Suomen aluehallintovirasto teki 12.8.2021 päätöksen, jolla rajoitetaan kokoontumisia ja ja asiakastilojen käyttöä pääkaupunkiseudulla.

Sisätiloissa saa perjantaista 20.8.21 lähtien kokoontua enintään 25 henkilöä. Lisäksi sisätiloissa tapahtuva toiminta täytyy järjestää siten, että osallistujilla on halutessaan mahdollisuus välttää lähikontakti toisiinsa. Päätös koskee sekä aikuisten, että lasten harrastusryhmiä. Rajoitukset ovat voimassa 12.9.2021 saakka

Topolaisten harjoitukset tullaan järjestämään AVI:n ohjeiden mukaisesti siten, että maksimikokoontumismäärä (25) ei ylity. Lähikontakteja ei voida harjoitus- ja ottelutilanteista kuitenkaan poistaa kokonaan. 

“Harjoitukset pyörivät normaalisti ja on tärkeää, että jokainen sitoutuu seuran korona-ohjeisiin, jotta saamme pidettyä toiminnan käynnissä,” Topon toiminnanjohtaja Jomi Suhonen sanoo. 


ToPon koronaohjeet: 

  • Harjoituksiin ei saa tulla, mikäli pelaajalla on pieniäkään koronaan viittaavia oireita (nuha, yskä, kurkkukipu, hengenahdistus, lihassärky, kuume, vatsavaivat, muutokset, maku- tai hajuaistissa)
  • Ennen treenejä ja treenien jälkeen pestään mahdollisuuksien mukaan kädet
  • Joukkueet, joissa on alle 25 henkilöä jatkavat harjoittelua normaalisti. Yli 25 pelaajan joukkueet jaetaan ryhmiin.
  • Vain pelaajat ja valmentajat ovat mukana harjoituksissa. Vanhempia pyydetään toistaiseksi välttämään treenien seuraamista paikanpäällä
  • Vältetään pukukoppien käyttöä. Mikäli koppia on käytettävä, vaihdetaan vaatteet ripeästi.
  • Mikäli pelaaja haluaa harjoitella ilman lähikontekteja, tulee siitä olla yhteydessä valmentajaan.

Mahdollisesta tartunnasta on ilmoitettava viipymättä joukkueenjohdolle.

Toivomme kaikkien topolaisten sitoutuvan yhteisiin ohjeisiin, jotta koripalloharrastus voi jatkua.

Lisätietoja seuran koronavastaavilta:

  • Jomi Suhonen, torpanpojat@icloud.com, 050-3544848
  • Lea Harju, torpanpojat.info@gmail.com, 041 527 1880