ToPon miehet vahvistuneena kohti tulevaa koriskautta

17.7.2020

Kuvat: Samira Lee

Kausi 2019-20 päättyi kesken kaiken, mutta katseet on laitettu jo tiukasti kohti tulevaa. Lokakuussa alkaa ToPon miesten viides peräkkäinen kausi 1A-divisioonassa.

 

Miesten joukkue on kokenut muutoksia, mutta myös tuttuja kasvoja nähdään jatkossakin Munkkiniemen lauantai-illoissa. 

 

Munkan Lakersin liiderinä jatkaa tuttuun tyyliin Juuso Kauppinen. Kapteeni takoi viime kaudella palloa pussiin 17,7 pisteen keskiarvolla, eikä mikään merkki viittaa tahdin hiipumiseen. Juuso raatoi parketilla lähes 32 minuuttia peliä kohden ollen ToPon selvä peliaikakuningas. Toisena selvänä luottopelaajana voidaan mainita ToPossa A-junioreiden SM-kultaa 2016 voittanut Tuomas Laine. Viime kaudella Tumppi nousi loukkaantumisen jälkeen kevätpuoliskolla isoon rooliin ja parhaimmillaan hän dominoi kenttää tehokkaalla heittämisellä sekä viihdyttävillä riistoilla. 

 

ToPo on vahvistunut kauden alla neljällä mielenkiintoisella nimellä. Jo vuonna 2010 ToPossa SM-hopeaa voittanut Pyry Rainamaa palaa Munkkaan yhdeksän vuoden tauon jälkeen. 199 ottelua Korisliigaa pelanneen Rainamaan edellinen kosketus divariin on kaudelta 2017-18, kun hän oli nostamassa Kaarinan Ura-Basketia liigaan ja myös voittamassa ToPoa semifinaaleissa. Samasta Uran nousujoukkueesta paluun tähtipaitaan tekee Eero Sahlberg, jonka edellisistä peleistä hänen kasvattajaseurassaan on kulunut jo 14 vuotta. Kolmas paluumuuttaja palaa Munkkaan vain yhden kauden poissaolon jälkeen, kun Juhani Jokio nähdään jälleen Mykin parketilla. Jokio pelasi viime kauden Raidersin riveissä 7,5 pisteen keskiarvolla ja kolmosen viivan takaa heitot löysivät korin yli 50 % tarkkuudella. Viimeisin uusi kasvo ToPon paidassa on Nicolas Meyer. Ranskalainen sentteri pelasi viime kaudella ensimmäisen kautensa Suomessa Tapiolan Hongan riveissä hyvin tehoin ja sitä samaa häneltä odotetaan myös Munkassa.

 

”Joukkue on yhtä tai korkeintaan kahta pelaajaa vaille valmis. Joukkue on viime kautta pienempi mutta monipuolisempi. Viime kaudella jokainen pelaaja yhtä pelaajaa lukuun ottamatta pelasi tilastollisesti uransa parhaan divarikauden ja pyritään siihen, että tämä toistuu”, kertoo ToPon GM Jussi Syrjänen.

 

ToPo etsii joukkueeseen vielä yhtä valmentajaa, mutta tilanne on hyvä.

 

”Mielelläni ottaisin mukaan valmentajan, joka haluaa kehittyä ja on tavoitteellinen. Meidän konseptissa olisi pelaajien lisäksi myös valmentajalle mahdollisuus päästä kehittymään. Meidän tilanne on kuitenkin se, että jos sopivaa valmentajaa ei löydy, niin sitten mennään tällä valmennustiimillä”, jatkaa Syrjänen.

M1DA

 

M1DA:ssa pelaa tulevallakin kaudella 12 joukkuetta. FoKoPo tippui sarjaporrasta alemmaksi ja 1A-divisioonaan nousi Tapiolan Honka. Aapo Heinosen valmentaman sarjanousijan askelmerkit ovat tässä vaiheessa hieman kysymysmerkin alla, mutta Tapiolassa varmasti kasataan kilpailukykyinen joukkue. Viime kauden puhtaalla pelillä pelannut HBA-Märsky on täynnä huippulupauksia ja joukkue pelaa kovalla intensiteetillä päästä päähän. Myös ToPon kaksi muuta paikallisvastustajaa MuKi (Munkkiniemen Kisapojat) sekä Helsingin NMKY nojaavat vahvasti nuoriin pelaajiin.

 

Viime kaudeksi divari A:han noussut Raiders on jälleen mielenkiintoinen nippu jenkkivahvistusten kera. Joukkue hankki myös vastikään mielenkiintoisen vahvistuksen Korihaista, kun Elias Lahdensuu siirtyi Järvenpäähän. Ennakkosuosikkina kauteen lähtee serbialaiskomentoon siirtynyt Bisons. Darko Mihajlovicin johtamassa joukkueessa jatkavat ToPolaisille hyvin tuttu Rasmus Marttinen sekä Suomessa pitkään vaikuttanut Matthew Gibson. Loimaalle saapuu myös pitkän uran Korisliigassa pelannut Vesa Heinonen. Viimeisin nosto otetaan Turusta, jossa Kristika on kasannut jälleen vahvan joukkueen. Järkälemäinen sentteri Mikael Aalto johtaa orkesteria yhdessä Manuel Barnesin kanssa. Kristikan onkeen on tarttunut kesän aikana mm. FoKoPon Johan Kotavuo sekä Yhdysvalloista paluun Suomeen tekevä Tuomas Heikkilä.

 

Tervetuloa seuraamaan todella mielenkiintoista Miesten 1A-divisioonaa Mykkiin. Kausikorttikampanja lähtee liikenteeseen tuota pikaa, joten olkaa kuulolla!

 

Torpan Poikien joukkue vuosimallia 2020-2021:

Juuso Kauppinen, 1994, 188 cm
Tuomas Laine, 1997, 182 cm
Santeri Makkonen, 2001, 195 cm
Eero Sahlberg, 1990, 188 cm
Pyry Rainamaa, 1990, 194 cm
Alvar Michelsen, 2000, 197 cm
Elmo Uitto, 2002, 181 cm
Christian Ahokas, 2001, 202 cm
Kalle Koponen, 2002, 190 cm
Juhani Jokio, 2000, 195 cm
Nicolas Meyer, 1989, 195 cm
Ilkka Sirola, 1986, 198 cm

 

Valmentaja: Markus Rautala
GM, valmentaja: Jussi Syrjänen

Fysiikkavalmentaja: Markus Saaristo

Fysioterapia: Mikko Pehkonen, Fysioterapia Teramus

Joukkueenjohtaja: Julius Lehtonen